Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

                      16”/50cal Mark 7

 

16”/50 cal mark 7 tykki on yhdysvaltalainen järeä laivatykki, jonka kaliiperi on 16 tuumaa (406mm) ja putken pituus 50 kaliiperia. Tykki on Iowa – luokan taistelulaivojen pääase ja niitä on käytetty tositoimissa toisessa maailmansodassa, Korean ja Vietnamin sodissa, 1980- luvulla Libanonissa ja 1991 Persianlahden sodassa. Tykkimalli on viimeinen taistelulaivan tykki, jota on käytetty tositoimissa.

Laivatykistö kehittyi merkittävästi 1900- luvun alussa. Taisteluetäisyydet olivat Venäjän – Japanin sodassa vielä n. 5 km, mutta ensimmäisessä maailmansodassa ne kasvoivat 15 kilometriin ja yli. Se aiheutti uusia vaatimuksia niin tykeille, kuin tulenjohdollekin. Tykkien kantamat kasvoivat ja kaliiperit suurenivat.

Samalla myös raskaat sota-alukset kehittyivät. 1900- luvulle tultaessa alusten pääaseistus oli kirjavaa. Tykkitorneissa oli monesti 10-14 tuuman tykit. Niiden lisäksi alusten sivuilla oli usein kasemateissa 8-10- tuuman tykkejä. Nämä yhdessä muodostivat pääaseistuksen. Niiden lisäksi aluksilla oli 4 - 5 tuuman tykkejä käytettäväksi torpedoveneitä vastaan.

Vuonna 1906 laskettiin Englannissa vesille HMS Dreadnought, josta tuli vedenjakaja taistelulaivojen kehityksessä. Alus teki yhdellä kertaa vanhentuneiksi kaikki edeltäjänsä. Alus oli ensimmäinen, jossa pääaseistus oli yksikaliiperinen, 12 tuumaa. Sen lisäksi oli vain antitorpedotykistö ja ”välitykistöä” ei ollut lainkaan. Pidentyneet ampumaetäisyydet olivat jättäneet välitykistön tarpeettomaksi. Tämän jälkeen taistelulaivat luokiteltiin pre-dreadnougteiksi ja dreadnougteiksi. Suomeksi jaottelu tehdään yleensä linjalaivoiksi ja taistelulaivoiksi.

Taistelulaivojen pääaseistuksen kaliiperi alkoi kasvaa ja ensimmäisessä maailmansodassa oli jo käytössä 15 tuuman aseistuksia ja toisessa maailmansodassa oli käytössä jo 16 tuumaa ja Japanissa jopa 18,2 tuumaa.

1940- luvun alkupuoliskolla rakennettuja neljää Iowa- luokan taistelulaivaa voidaan pitää alustyypin huipentumana. Alukset ovat 271 metriä pitkiä, niiden suurin leveys on 33 metriä ja maksimi uppoama 56 000 tonnia. Miehistöä aluksilla oli enimmillään 2700. Alusten 158 000 KW kehittäneet höyryturbiinit antavat niille 31 solmun nopeuden mitatun ennätyksen ollessa 35,2 solmua. Alukset saivat pääaseekseen yhdeksän 16”/50cal Mark 7 tykkiä kolmeen tykkitorniin sijoitettuna.

Mark 7 tykki syntyi puolivahingossa, huonon kommunikaation seurauksena. USA:n laivaston taistelulaivoissa oli 16” tykkejä jo ennestään. Käytössä oli Mark 6 45 kaliiperin putkella ja 1920- luvulla oli suunniteltu rakennettavan South Dakota- luokan taistelulaivat ja Lexington –luokan taisteluristeilijät, joiden aseistuksena oli tarkoitus olisi ollut 50 kaliiperin putkella varustetut Mark 2- tykit. Näitä taistelulaivoja ei koskaan rakennettu ja taisteluristeilijät muutettiin lentotukialuksiksi, joten jo rakennetut tykit jäivät. Nyt kun uusiin taistelulaivoihin tulisivat 50 kaliiperin putkilla varustetut tykit, oletti alusten aseistuksesta vastannut Bureau of Ordnance, että käytettäisiin Mark 2 tykkejä. Alusten suunnittelusta ja rakentamisesta vastannut Bureau of Contruction and Repair kuitenkin oletti käytettävän uusia, rakenteeltaan kevyempiä tykkejä. Tästä syystä alusten barbetit suunniteltiin liian pieniksi, jotta Mark 2 tykkejä olisi voitu käyttää. Sen sijaan, että barbetit ja muut rakenteet olisi suunniteltu uudestaan, päätettiin 1939 suunnitella uusi tykki, Mark 7.

Tykkien kaliiperi on siis 16 tuumaa, eli 406 mm. Putken pituus on 50 kaliiperia, eli 66 jalkaa, 20,3m, kokonaispituus lukon kanssa 20,7m. Aseen paino sulkulaitteineen on 121,519kg.

Tykin rakenteeseen kuuluu putki, peräkappale lukkolaitteineen sekä kehto, johon tykki on asennettu. Putki on monikerrosputki, jossa oli useampi kuumentamisen avulla asennettu päällekkäinen vaippa. Päittäin liitetyt vaipat on liitetty renkaiden avulla. Putki on varustettu sisusputkella. Putken valmistuksessa käytettiin autofretointia, jolla putkeen luotiin esijännitystila. Laukaisun aiheuttaman paineen on ensin voitettava tämä sille vastakkainen esijännitys. Näin putkiseinään kohdistuva rasitus jää pienemmäksi ja se mahdollistaa putkiseinien tekemisen ohuemmiksi. Sisusputki oli yleisesti käytössä järeissä laivatykeissä. Kun tykki kuluu käytössä, voidaan sisäputki rihlauksineen vaihtaa ja siten säästytään koko putken tai tykin vaihtamiselta. Amerikkalaiseen tapaan putken sisäpinta oli kromattu kestävyyden lisäämiseksi. Putken oikealle kiertävä rihlaus on 17,35m matkalla ja syvyydeltään 3,8 mm. Rihlojen lukumäärä on 96 ja niiden nousu oli 25 kaliiberia. Toisen maailmansodan aikaan putken kesto oli noin 290 laukausta. Sodan jälkeen käytetty ruuti vaihdettiin alhaisemmalla lämpötilalla palavaksi, mikä lisäsi putkien keston noin 350 laukaukseen. Vietnamin sodan aikaan otettiin käyttöön ns. ruotsalainen lisäaine, joka oli titaanidioksidin ja vahan seos. Tämä yhdessä myöhemmin käyttöön otetun ruutisäkkien polyuretaanivuorauksen kanssa sai aikaan sen, että putkien käyttöiässä väsyminen tuli kulumista merkittävämmäksi tekijäksi. Tällä hetkellä arvioidaan putken kestoksi noin 1700 laukausta.

Tykin perässä on tykin sulkujärjestelmä, joka on kierresulku-tyyppinen. Alaspäin avautuva sulkukappale on tyypiltään sektoriruuvi. Sulkukappale lukittuu lukkopesään, joka on jaettu 15 jaksoon, joista kukin on 24o.  Ne muodostavat viisi symmetristä, porrastettua sektoria. Ensimmäinen ja matalin jakso on sileä, muissa myötäpäivään nousevissa jaksoissa on lukitusurat. Sulkukappaleessa on vastaava jako ja se sulkeutuu kiertymällä 24o. Sulkukappaleen avaamista ja sulkemista avustaa jousista ja pneumatiikasta koostuva järjestelmä. Sulkukappaleessa on muodoltaan sientä muistuttava (engl. mushroom) iskupohja, joka ulottuu sulkukappaleen läpi ja jossa on paikka nallille. Sulkukappaleessa on myös laitteistot nallin laukaisemiseksi. Ulkoisesti kiväärin hylsyä muistuttava nalli voidaan laukaista sekä sähköisesti, että mekaanisesti. Häiriötilanteissa nalli voidaan vaihtaa ilman sulkukappaleen avaamista. Koska hylsyä ei ole tiivistämässä sulkua, on iskupohjan alla kumista ja lasikuidusta tehty de Bange- tyyppinen tiivisterengas, joka puristuu laukaistaessa ja tiivistää sulun. Lukkopesän sivuilla on venttiilit, joiden kautta paineilma puhdistaa putken räjähdyskaasuista laukauksen jälkeen sulkukappaletta avattaessa. Lisäksi tykissä on rekyylilaitteistoon ja sulkukappaleeseen kytketty järjestelmä, jonka salpa estää sulkukappaleen aukaisemisen tilanteissa, joissa tykki ei ole lauennut, mutta sitä ei ole huomattu. Tällainen tilanne voi syntyä ammuttaessa yhteislaukausta, johon viittaa myös salvan nimi salvo latch.

Tykki on kiinnitetty kehtoon, jonka tarkoitus on tukea asetta ja toimia rekyyli- ja palautuslaitteistona. Aseen normaali rekyyli oli 119 cm. Rekyylilaitteisto koostuu tykin alla olevasta hydraulisesta hidastinsylinteristä ja kahdesta tykin päällä olevasta pneumaattista palautinsylinteristä, jotka ottavat rekyylin vastaan ja palauttavat aseen takaisin. Sylinterit kiinnittyvät tykin peräkappaleeseen, jossa on myös paikat vastapainoille.

A-tarvikkeet

Toisen maailmasodan aikana ruutina oli nitroselluloosa, jota vakauttamassa oli 0,5% difenyyliamiinia. Ruudista käytettiin nimitystä SPD. Sodan jälkeen otettiin käyttöön koostumukseltaan vähän muutettu SPD, jonka palamislämpö oli alhaisempi. Ruuti on pakattu n. 50 kg:n silkkipusseihin, jotka olivat pituudeltaan ja halkaisijaltaan n. 18 tuumaa. Ruutipussien toisessa päässä on kantokahva ja toisessa yleensä punaisella merkitty, n. 350 g mustaa ruutia sisältävä alue sytytystä varten. Täysi lataus on kuusi säkkiä, eli noin 300 kg. Tykillä voidaan ampua myös pienennetyllä vain n. 140 kg:n latauksella, jolloin käytetään kuutta pienempää pussia. Tykkien panoskammion tilavuus on 442,5 dm3 ja paine laukaistaessa 2910 kg/cm2. Tykin maksimikantama on n. 38km.

Toisen maailmansodan aikana käytettävissä oli kahta kranaattityyppiä. Oli AP- eli panssarikranaatti sekä HC- High capasity, jonka voi kääntää miinakranaatiksi, mutta joka oli ominaisuuksiltaan oikeastaan varsinaisen miinakranaatin ja sirpalekranaatin välimuoto.

Käytetty panssarikranaatti on AP Mark 8, jonka paino on 1225 kg. Kranaatin pituus 182,9 cm ja räjähdyspanoksen suuruus 18,55 kg. Panssarikranaatin lähtönopeus on uudella putkella 762 m/s. Alun perin tarkoitus oli käyttää lyhyempiä ja kevyempiä, vain 1020kg painavia Mark 5 kranaatteja. Suunnitelmia kuitenkin muutettiin siten, että käytettiin painavampia Mark 8 kranaatteja. Mark 8 kranaatit oli alun perin suunniteltu samankokoisiksi, kuin mark 5, jotta myös Colorado ja North Carolina- luokan alukset olisivat voineet käyttää niitä. Lopulta Mark 8 oli kuitenkin 20,3 cm pidempi. AP kranaatit pystyivät läpäisemään enimmillään 829mm teräspanssarin. Etäisyyden kasvaessa ja kulman muuttuessa läpäisykyky laski ja oli kylkipanssariin 38 700 metrin etäisyydellä ja 53o kulmassa 241mm. Suurelta etäisyydeltä merkitsevämpi oli kuitenkin läpäisykyky kansipanssariin, joka em. etäisyydellä ja kulmalla oli 357 mm. Läpäisykyky raudoitettuun betoniin oli enimmillään n. 8m. Mark 8 kranaatti teki Iowa- luokan täyslaidallisesta toiseksi raskaimman maailmassa, häviten vain japanilaisille jättiläisille.

Käytetyt HC –kranaatit olivat mallia Mark 13 ja 14. Niillä ei ollut muuta eroa kuin se, että mark 14 kranaatit eivät olleet laivaston omien tuotantolaitosten tekemiä. HC- kranaattien paino oli 862 kg, pituus 162,6 cm ja räjähdyspanoksen suuruus 69,67kg. Samat HC- kranaatit olivat käytössä myös muissa 16” tykeillä varustetuissa taistelulaivoissa. Kranaatit olivat siis selkeästi panssarikranaatteja kevyempiä ja niinpä niiden lähtönopeus oli suurempi, uudella putkella 820m/s. HC- kranaatit oli tarkoitettu maakohteita ja kevyemmin panssaroituja kohteita vastaan. Yksi kranaatti pystyi tekemään kraatterin, joka oli halkaisijaltaan 15 m ja syvyydeltään 6m. Vietnamin sodassa USS New Jersey käytti toisinaan HC kranaatteja tehdessään laskeutumispaikkoja helikoptereille. Yksi viidakkoon ammuttu kranaatti teki 180 m. halkaisijaltaan olleen laskeutumispaikan ja riipi lehdet puista vielä 270 metrin päästä laskeutumispaikan ulkopuolelta. HC- kranaatteja pystyttiin käyttämään myös ilmatorjuntaan.

1950- luvulla kranaattivalikoima sai lisäystä. Silloin otettiin käyttöön Mark 23 ydinkranaatti. Yhden kranaatin räjähdysteho oli n. 15-20 kT, eli karkeasti Hiroshiman pommin luokkaa. Kaikkiaan 50 ”Katie”:ksi kutsuttua Mark 23 kranaattia valmistettiin 1950- luvun lopulla. Joidenkin lähteiden mukaan kranaatti tehtiin laittamalla ydinkärki Mark 13 kranaattiin, mutta toisten tietojen mukaan se olisi ollut kokonaan oma kranaatti ja kooltaan hieman Mark 13 kranaattia pienempi. Neljästä Iowa-luokan taistelulaivasta USS Iowa, USS New Jersey ja USS Wisconsin kävivät läpi muutostyöt, joissa torni II varustettiin erityisellä turvavarastolla 10 ydinkranaattia varten. USS Missouri jäi ilman, sillä se oli asetettu reserviin 1955. Yhtään Mark 23 kranaattia ei ammuttu, eikä ole varmuutta siitä, oliko niitä koskaan alusten mukana. USS Wisconsin ampui yhden Mark 24 harjoituskranaatin.

Kun alukset otettiin uudelleen käyttöön 1980- luvulla, niiden Mark 13- kranaateista kehitettiin uusia versioita. Kranaatteihin asennettiin uudenlaisia aikautettavia sytyttimiä tai herätesytyttimiä. Kranaatteja myös muunnettiin kuorma-ammuksiksi, jotka sisälsivät satoja tytärammuksia ihmisiä, lentokoneita ja muita ”pehmeitä” kohteita vastaan. Osa niistä oli käytössä Persianlahden sodassa. Eräiden tietojen mukaan Persianlahden sodassa olisi käytetty myös Mark 146 kranaatteja, jotka pudottivat sopivasti 666 tytärammusta 45 000 neliömetrin alueelle. Mark 146:n tytärammukset olivat SADARM –tyyppisiä, jotka kykenivät etsimään ja tuhoamaan panssaroituja ajoneuvoja.

Myös erilaisia pidemmän kantaman omaavia alikaliiperiammuksia oli kehitteillä samoin kuin kokonaan uusi HC ammus, mutta ne eivät ehtineet palveluskäyttöön.

Aseen käyttö

16”/50cal Mark 7 tykit ovat Iowa–luokan taistelulaivojen pääaseistus. Aluksilla ne on sijoitettu kolmeen kolmen tykin torniin. Tornit ovat nimenomaan kolmen tykin torneja, eivät kolmoistorneja, sillä jokaisen tykin korotusta voidaan säätää erikseen ja ne voidaan myös laukaista erikseen. Yksi torni vaati toimiakseen 74-94 hengen miehistön. Tykkien suurin tulinopeus on kaksi laukausta minuutissa.

Tornin rakenteessa alimmaisena ovat ruutivarastot. Ruuti tuodaan varastoihin metallikanistereissa, joista kukin sisältää kolme ruutipussia. Pussit toimitetaan luukkujen kautta hissille, joka kuljettaa ne tykkitorniin. Ruutipusseja käsitelleen miehistön on huolehdittava siitä, että pussit tulevat hissiin oikein päin jotta niitä ei tarvitse enää tornissa käännellä.

Ylempänä ovat kahdessa kerroksessa kranaattivarastot. Siellä pystyasennossa olevia kranaatteja siirrellään liinojen ja liikkuvan kehän avulla lähelle hissiä. Kranaateilla on oma hissinsä, johon kranaatti siirretään kehältä. Hissi kuljettaa kranaatin pystyssä torniin, jossa se jää kouruun odottamaan lataamista.

Tarkkaa tietoa alusten mukana olleista kranaattimääristä ei ole, mutta vuonna 1955 USS Missourilla lueteltiin määrät seuraavasti: Torni I: 387, Torni II: 456, Torni III: 367. Torni II:n korkeampi lukema selittyy sen korkeamman sijainnin tuomalla lisätilalla.

N. 1700 tonnia painavat tornit on jaettu kahteen osaan. Tornin perällä olevassa johtajan osastossa on etäisyysmittari ja tornin omat tulenjohtolaitteistot. Asehuoneessa on kolme tykkiä rinnakkain. Huone on jaettu osiin väliseinin. Jokaisella tykillä on oma ammushissinsä ja ruutihissinsä. Ammushissit ovat tykkien takana ja ruutihissit niiden välissä.

Tornit kääntyvät 4o sekunnissa ja niiden kääntösektori on 150o keskilinjan kummallekin puolelle. Suurin korotuskulma on 45o ja korotusnopeus 12o sekunnissa. Tornien kääntymisestä huolehtii 300 hv:n sähkömoottori. Korotusta ja latausmäntää vauhdittavat 60 hv:n moottorit, ammushissiä 75:n ja ruutihissiä 100 hv:n moottorit.

Tykin lataaminen laukauksen jälkeen on monivaiheinen toimenpide. Toimintaa johtaa gun captain, jonka paikka on aivan tykin vieressä. Hänen apunaan on latausmännän hoitaja, kourun hoitaja sekä sytyttimen nallin asentaja. Tykkitorni on varsin meluisa paikka, joten toimintaa ohjataan käsimerkeillä. Laukaisun jälkeen tykki laskeutuu automaattisesti lataamista varten 5o korotukselle. Gun captain avaa sulkukappaleen, missä yhteydessä paineilmajärjestelmä puhdistaa putken kaasuista ja mahdollisesta vielä palavasta materiaalista. Lukon avauduttua Gun captain puhdistaa hihassaan olevalla suojalla sulkukappaleen iskupohjan (mushroom) pinnan ja tarkastaa, että putki on valmis lataamista varten. Omalla hissillään torniin tullut kranaatti on hissin yläosassa olevassa kehdossa pystyasennossa. Gun captain antaa merkin, kehto ja sen jatkeena oleva latauskouru lasketaan vaakasuoraan, jolloin kouru asettuu putken peräkappaletta vasten. Kranaatti työnnetään voimalla putkeen latausmännän avulla. Tämän jälkeen avataan ruutihissin luukku, joka jää hyllyksi jota pitkin kourulle otetaan kolme ruutipussia. Gun captain työntää käsin kaksi pussia putkeen ja kourun hoitaja kolmannen taakse, jotta kourulle mahtuu uudet kolme pussia. Kun kaikki kuusi ruutipussia ovat valmiina, latausmäntä työntää ne putkeen ja viimeisten tarkistusten jälkeen sulkukappale voidaan sulkea. Aika usein kuitenkin toimittiin siten, että ensimmäisen ja toisen pussin väliin asetettiin hyvin ohut lyijylevy kuparin poistoa varten. Tällöin ensimmäiset kolme työnnettiin erikseen putkeen männän avulla. Usein näin toimittiin myös ilman lyijylevyä pussien painon vuoksi. Gun captain katsoo kuinka pitkälle ruutipussit työnnetään. Tarkoitus on saada ne mahdollisimman lähelle sulkukappaleen iskupohjaa. Mikäli pussit työnnetään liian kauas, ne voivat korotuskulman noustessa liikkua, jolloin pussin pään sytytysalue ei välttämättä osu nallin kohdalle. Tämä oli ongelma varsinkin ammuttaessa pienemmillä pusseilla. Sulkukappaleen ollessa auki, on siinä olevaan laukaisukoneistoon vaihdettu alapuolelta uusi nalli. Sulkukappale suljetaan ja Gun captain kääntää vivusta ”valmis” asennon, ase on valmis laukaistavaksi uudelleen. Aseen valmisvalo voidaan sytyttää vain, jos sulkujärjestelmä on suljettuna. Tykki säätyy automaattisesti oikealle korotuskulmalle.

Käyttöhistoria

Kuten jo todettu, tykit ovat Iowa –luokan taistelulaivojen pääaseet. Tykkejä oli suunniteltu myös aseistukseksi Montana- luokan taistelulaivoille, joissa niitä olisi ollut 12, mutta näitä aluksia ei rakennettu. Iowa- luokan alukset suunniteltiin jo ennen USA:n liittymistä toiseen maailmansotaan, mutta valmistuivat vasta sodan lopulle. Kun Iowa- luokan laivat otettiin palveluskäyttöön, niiden aseistus käsitti: 9X406mm, 20X125mm, 80X 40mm 49X20 mm tykkiä ja kolme lentokonetta. Isot tykit voitiin laukaista ja tulta johtaa useasta eri paikasta aluksen eri puolilta. 1980- luvun modernisoinnissa 125mm tykkien määrä väheni kahteentoista ja kevyemmästä ilmatorjuntatykistöstä luovuttiin kokonaan. Tilalle tuli neljä Phalanx lähitorjuntajärjestelmää, 16 Harpoon meritorjuntaohjusta ja 32 Tomahawk risteilyohjusta. SeaSparrow ilmatorjuntaohjuksiakin harkittiin, mutta todettiin, että ne eivät kestäisi järeiden tykkien laukaisun aiheuttamia tärähdyksiä. Iowa –luokkaan kuului kuusi alusta, mutta vain neljä ensimmäistä rakennettiin valmiiksi. Alusten palvelushistoria kertoo taistelulaivojen roolin muuttumisesta toisen maailmansodan aikana. Suuret laivojen väliset laukaustenvaihdot loistavat poissaolollaan ja tilalla on lentotukialusten suojaamista ja rannikoiden tulittamista.

USS Iowa (BB-61)

USS Iowa tilattiin 1. heinäkuuta 1939. Alus rakennettiin laivaston telakalla New Yorkissa. Kölinlasku tapahtui 27.heinäkuuta 1940 ja vesillelasku 27.elokuuta 1942. Alus otettiin ensimmäisen kerran palveluskäyttöön 22. helmikuuta 1943. Alus palveli aluksi Atlantilla ja kuljetti presidentti Franklin D. Rooseveltin seurueineen Casablancaan tämän matkalla Teheranin konferenssiin.

Vuoden -44 alussa Iowa siirtyi Tyynelle merelle taistelulaivadivisioona 7:n lippulaivana. Tyynellämerellä alus tuki laivaston pommitusoperaatioita Marshallin saarilla ja myöhemmin Mariaaneilla osallistuen mm. Saipania, Tiniania ja Guamia vastaan suunnattuihin operaatioihin. Maaliskuussa 1944 Iowaan osui kaksi japanilaisten 120 mm ammusta, mutta vauriot olivat mitättömiä.

Tämän jälkeen alus osallistui operaatioihin Mariaaneilla ja Palaussa tehtävänään suojata lentotukialuksia. Kaikkiaan Iowa osallistui yli 20 saaren pommittamiseen tai tulittamiseen. Mukana oli myös Formosa ja Luzon. Filippiinienmeren meritaistelussa Iowa osallistui japanilaisten ilmahyökkäysten torjumiseen pudottaen kolme lentokonetta. Mariaanien kalkkunajahtina (Marianas Turkey Shoot) tunnetun taistelun tuloksena japanin laivaston tukialusilmavoimat menetti 400 lentokonetta ja ne käytännössä tuhottiin. Alus oli tukemassa Leyteen tehtyä maihinnousua ja osallistui Leyten lahden meritaisteluun, jota on pidetty Japanin laivaston loppuna.

Joulukuussa 1944 alus vaurioitui taifuuni Cobran kynsissä, mm potkuriakseli vääntyi ja joutui korjattavaksi. Maaliskuussa 1945 alus purjehti Okinawalle, jossa se osallistui saaren valtaukseen. Sen jälkeen Iowa siirtyi tulittamaan Japanin pääsaaria tulittaen mm. Muroran kaupunkia Hokkaidon saarella ja Hitachia Honshulla. Alus tuki laivaston ilmaiskuja Japaniin maan antautumiseen saakka.

Sodan jälkeen alus toimi koulutuskäytössä, kunnes se poistettiin käytöstä ja liitettiin reservilaivastoon 24. maaliskuuta 1949. Reservistä alus kaivettiin kesällä 1951 ja lähetettiin Koreaan, jonne se saapui maaliskuussa 1952. Koreassa Iowa tulitti mm. Pohjois-Korean joukkoja ja asemia, rautatie- ja huoltolinjoja ja varastoja. Kaikkiaan alus tulitti Pohjois-Korean kohteita pari kymmentä kertaa.

 Korean sodan jälkeen alus palveli Atlantilla ja Välimerellä aina siihen asti, kunnes se poistettiin uudelleen käytöstä ja asetettiin reserviin 24. helmikuuta 1958. Alus oli reservissä aina 1980-luvulle saakka.

1980- luvulla USA:n presidentti Roland Reagan tavoitteli laivastoministerin kanssa 600 laivan laivastoa. Osana tätä laivastoa taistelulaivat modernisoitiin ja otettiin uudestaan käyttöön. Modernisoinnin yhteydessä kevyempää aseistusta karsittiin ja tilalle tulivat ohjukset. Alus oli myös ensimmäinen, joka sai käyttöönsä Pioneer- lennokin tulenjohtoa varten. 500 miljoonaa dollaria maksaneiden korjausten jälkeen alus otettiin uudelleen käyttöön 28.huhtikuuta 1984.

Seuraavien viiden vuoden aikana Iowa osallistui Naton operaatioihin ja harjoituksiin Atlantilla ja Välimerellä, sekä laivaston toimiin Persianlahdella. 19. huhtikuuta 1989 aluksen kakkostornissa tapahtui räjähdys, joka vaati 47 merisotilaan hengen. Aluksi räjähdystä pidettiin tarkoituksellisena, mutta myöhemmin sen todettiin olleen onnettomuus, joka johtui viallisista ruutipusseista ja niiden huonosta käsittelystä. Tykkitornia ei koskaan korjattu.

Alus poistettiin käytöstä 26 lokakuuta 1990 ja sijoitettiin reserviin Newportiin Rhode Islandin osavaltioon. Vuonna 2001 alus siirrettiin Kaliforniaan Suisun bay- lahteen lähelle San Franciscoa siellä olevaan reservilaivastoon. Alus oli tarkoitus museoida ja San Franciscoa odotettiin sijoituspaikaksi. Kaupunki kuitenkin kieltäytyi ottamasta alusta vastaan vastalauseena Irakin sodalle ja homojen kohtelulle asevoimissa. Syksyllä 2011 alus hinattiin Port Richmondiin Kaliforniaan ja tullaan sijoittamaan Los Angelesin satamaan. Iowa sai 9 taistelutähteä toisesta maailmansodasta ja kaksi Koreasta.

USS New Jersey (BB-62)

USS New Jersey rakennettiin laivaston telakalla Philadelphiassa ja se otettiin palveluskäyttöön 23. toukokuuta 1943. Tammikuussa 1944 alus purjehti Panaman kanavan kautta Tyynellemerelle ja suuntasi lähes suoraan Marshallin saarille. Keväällä 1944 alus toimi amiraali Raymond A. Spruancen komentaman 5. laivaston lippulaivana ja osallistui operaatioihin karoliineilla ja Marshallin saarilla. Sen jälkeen alus toimi Uuden Guinean ja Marshallin saarten vesillä ja osallistui Filippiinienmeren taiteluun. 9. elokuuta New Jersey palasi Pearl Harbouriin ja siitä tuli amiraali William F. Halseyn johtaman 3. laivaston lippulaiva. Tämän jälkeen alus tuki tukialusoperaatioita Filippiinien, Okinawan ja Formosan vesillä.

Syys- ja lokakuu 1944 menivät Filippiinien vesillä ja aika huipentui Leyten lahden meritaisteluun. Alus jatkoi sen jälkeen toimintaa Filippiineillä. Myös New Jersey joutui hurrikaani Cobran runtelemaksi, mutta säästyi pahemmilta vaurioilta.

Aluksen viimeinen risteily Halseyn alaisuudessa tammikuussa 1945 vei sen Formosan ja Hong Kongin vesille sekä Okinawaan ja Indokiinaan. Tämän jälkeen aluksesta tuli kontra-amiraali Oscar C. Badger II:n komentaman 7. taistelulaivadivisioonan lippulaiva. New Jersey osallistui Iwo Jiman ja Okinawan valtausoperaatioihin suojaamalla tukialuksia ilmahyökkäyksiltä sekä tulittamalla maakohteita. Sodan vime kuukausina alus oli huollossa, mutta palasi näyttämölle elokuussa, jolloin siitä tuli taas 5. laivaston lippulaiva. Alus saapui Tokion lahdelle 17. syyskuuta ja toimi siellä Japanin vesillä toimivien laivastojen lippulaivana tammikuuhun 1946. Sen jälkeen alus vaihtoi Atlantille ja toimi eri lippulaivatehtävissä, kunnes siirrettiin reserviin 30. kesäkuuta 1948.

17. toukokuuta 1951 New Jersey saapui Korean vesille ja siitä tuli 7. laivaston lippulaiva. Alus teki kaksi sotaristeilyä Korean sodan aikana ja tulitti Pohjois-Korealaisia kohteita kerta toisensa jälkeen. Sotaristeilyjen välissä alus toimi koulutustehtävissä Atlantilla vieraillen useissa Euroopan satamissa. Korean sodan jälkeen alus siirtyi taas Atlantille ja toimi Atlantilla ja Välimeren alueella. Alus poistettiin käytöstä ja siirrettiin reserviin 21. elokuuta 1957.

Kesällä 1967 alettiin tutkia New Jerseyn ottamista uudelleen käyttöön ja lähettämistä Vietnamiin. Tähän vaikutti USA:n suuret lentokonetappiot ja merijalkaväen vaatimus raskaammasta tykistön tuesta. 30. syyskuuta 1968 New Jersey ampui vihollista tykeillään ensimmäisen kerran kuuteentoista vuoteen ampuen 29 16 tuuman kranaattia Pohjois-Vietmanilaisten asemiin 17. leveyspiirin demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Alus toimi Vietnamin rannikolla 1. huhtikuuta 1969 asti ja ampui toiminnan aikana 5 688 16 tuuman ja 14 891 viiden tuuman kranaattia. Alus palasi Yhdysvaltoihin ja valmistautui uuteen Vietnamin matkaan. Talous kuitenkin saneli toisin ja  17. joulukuuta 1969 se poistettiin käytöstä ja siirrettiin reserviin.

Kutsu riviin kävi uudestaan vuonna 1982. Alusta modernisoitiin ja aseistusta muutettiin samoin kuin muitakin Iowa- luokan taistelulaivoja. New Jerseyn kohdalla modernisointi oli lyhyempi kuin muiden, sillä alus oli jo uudistettu ennen sen lähtöä Vietnamiin mm. poistamalla 20 ja 40 mm it-tykistö. Alus otettiin virallisesti uudelleen palvelukseen 28.joulukuuta 1982.

Libanonin sisällissodassa vuonna 1983 USA:n merijalkaväki alueella joutui toistuvien hyökkäysten kohteeksi. Hyökkäykset vähenivät, kun New Jersey saapui alueelle. Syksyn -83 ja kevään -84 aikana alus tulitti kohteita Libanonissa. Alus joutui kritiikin kohteeksi, kun tarkasteltiin tykkitulen osumatarkkuutta. Tutkimuksissa todettiin, että osa laivan ampumista kranaateista meni jopa 9 km sivuun kohteistaan osuen siviilikohteisiin. Tämän todettiin johtuneen siitä, että käytettyä ruutia oli sekoitettu. Ongelma korjaantui, kun alukselle saatiin sekoittamatonta ruutia. Johonkin myös osuttiin ja alus tuhosi Syyrian joukkojen komentopaikan, jolloin joukkoja komentanut kenraali sai surmansa.

Libanonin jälkeen New Jersey toimi Tyynenmeren laivastossa tehden viimeisen risteilynsä 1989. Alus poistettiin käytöstä ja siirrettiin reserviin 8. helmikuuta 1991. Alus oli reservilaivastossa vuoteen 1999 asti, jonka jälkeen se telakoitiin ja siirrettiin museokäyttöön. Alus on ollut museona Camdenissa New Jerseyssä vuodesta 2000. New Jersey ansaitsi toisessa maailmansodassa 9 taistelutähteä, Koreassa neljä, Vietnamissa kaksi sekä Välimerellä ja Persianlahdella neljä. Näiden ja monien muiden kunniamainintojen ansiosta alusta pidetään kaikkien aikojen eniten kunniamainintoja saaneena sota-aluksena.

USS Missouri (BB-63)

USS Missouri rakennettiin laivaston telakalla Brooklynissä New Yorkissa. Se otettiin palveluskäyttöön 1. kesäkuuta 1944. Testit ja harjoitukset suoritettuaan alus purjehti Tyynellemerelle ja saapui Pearl Harbouriin jouluaattona 1944. Matkan aikana alus oli kuukauden verran San Franciscossa, jossa sitä varusteltiin lippulaivana toimimista varten.

Helmikuussa 1945 alus suojasi tukialusryhmä 58 aluksia näiden tehdessä ilmaiskuja Japaniin. Sen jälkeen Missouri osallistui Iwo Jiman valtaukseen tulittamalla saarta. Uudemman Japanin rannikolle tehdyn iskun yhteydessä Missouri ampui alas neljä lentokonetta. Sen jälkeen alus osallistui Okinawan valtaamiseen. 11. huhtikuuta aluksen oikeaan kylkeen osui kamikaze, minkä seurauksena yhdessä 5 tuuman tykkitornissa syttyi tulipalo. Palo sammutettiin nopeasti ja vauriot jäivät pinnallisiksi. Painuma kyljessä on nähtävissä edelleen. Lentäjän jäänteet löytyivät laivan kannelta ja hänet haudattiin seuraavana päivänä mereen sotilaallisin kunnianosoituksin.

18. toukokuuta alus saapui Guamille, jossa amiraali Halsey otti sen lippulaivakseen. Kesän 1945 aikana alus oli Halseyn komentaman 3. laivaston lippulaivana johtamassa iskuja Japanin pääsaarille. Alus saapui Tokion lahdelle 29. elokuuta. Japanin antautumisseremonia toimitettiin aluksen kannella 2.9.1945.

Sodan jälkeen Missouri siirtyi Atlantille ja toimi Atlantin ja Välimeren alueilla. Alus ajoi karille USA:n rannikolla 17. tammikuuta 1950. Asia, jolle Neuvostoliitossakin naureskeltiin. Alus korjattiin ja kohta se oli valmiina palvelukseen Koreassa.

Missouri oli ensimmäinen USA:n taistelulaiva, joka saapui Korean vesille ja se aloitti kohteiden tulittamisen 15. syyskuuta 1950. Alus toimi tulituki ja lippulaivatehtävissä 19. maaliskuuta 1951 asti, jonka jälkeen alus siirtyi Atlantille huoltoja ja koulutusta varten. Tätä kesti 11. syyskuuta 1952 asti, jolloin alus lähti jälleen kohti Kaukoitää. Tällä kertaa alus toimi 7. laivaston lippulaivana ja sen tehtävänä oli jälleen tulittaa viholliskohteita. Missourin viimeinen tulitustehtävä Koreassa oli 25. maaliskuuta 1953. Huhtikuussa sotareissu oli ohi ja alus lähti kohti Atlanttia. Missouri toimi Atlantin laivastossa elokuuhun 1954, jonka jälkeen se siirtyi Tyynenmeren puolelle käytöstä poistamista varten. Alus poistettiin käytöstä 26. helmikuuta 1955.

Kesällä 1984 Missouri hinattiin lepopaikastaan Bremertonista Long Beachin laivaston telakalle, jossa alkoi aluksen kunnostus ja modernisointityöt. Alus otettiin uudelleen palvelukseen 10. toukokuuta 1986. Neljä kuukautta myöhemmin alus aloitti maailmaympäripurjehduksen, joka oli ensimmäinen USA:n taistelulaivan tekemä 80 vuoteen.

Missouri palveli Tyynenmeren laivastossa ja osallistui useisiin alueella järjestettyihin harjoituksiin. Vuonna 1987 alus meni Persianlahdelle tehtävänään meriliikenteen suojaaminen Irakin ja Iranin välisen sodan aikana. Tätä tehtävää varten alus varustettiin 40 mm kranaattikonekivääreillä ja 25 mm konetykeillä suojaksi iranilaisten hyökkäyksissään käyttämiä ruotsalaisvalmisteisia Boghammar- pikaveneitä vastaan.

Vuonna 1990 tuli vielä kerran kutsu sotaan, nyt Persianlahdelle. Alus purjehti Hormuzin salmen läpi 3. tammikuuta 1991. Tehtävänä oli tälläkin kertaa maakohteiden tulittaminen, mutta tällä kertaa tykkien lisäksi Tomahawk –risteilyohjuksin. Helmikuun loppuun mennessä Missouri oli ampunut 759 16 tuuman laukausta ja 28 Tomahawkia. Takaisin kotiin alus palasi huhtikuussa ja jatkoi normaalia palvelusta vielä vajaan vuoden verran. Maaliskuun 31. 1992 alus poistettiin palveluksesta ja siirrettiin reservilaivastoon Bremertoniin.

Toimet aluksen museoimiseksi aloitettiin keväällä 1998. Alus hinattiin Pearl Harbouriin lähelle USS Arizonan hylkyä ja muistomerkkiä ja se avattiin museoksi tammikuussa 1999. Alus ansaitsi palveluksestaan toisessa maailmansodassa kolme taistelutähteä, Koreasta viisi ja Persianlahdelta kolme.

USS Wisconsin (BB-64)

USS Wisconsin rakennettiin laivaston telakalla Philadelphiassa ja otettiin palveluskäyttöön 16. huhtikuuta 1944. Syyskuuhun kestäneiden testien ja koeajojen jälkeen alus siirtyi Tyynellemerelle ja liittyi Tyynenmeren laivastoon 2. lokakuuta. Alus liittyi amiraali Halseyn komentamaan 3., laivastoon ja sen tukialusryhmä 38:aan. Alus suojasi tukialusryhmän tukialuksia näiden tehdessä ilmaiskuja Manilan alueelle joulukuussa 1944.

Wisconsin oli mukana laivasto-osastossa, joka joutui taifuuni Cobran kynsiin 18. joulukuuta. Taifuunissa upposi kolme hävittäjää ja lähes 30 alusta kärsi vakavia vaurioita. Tulipaloja syttyi kolmella lentotukialuksella lentokoneiden irrotessa kiinnityksistään. Wisconsin todisti merikelpoisuutensa selvitessään vaurioitta ja kahdella lievällä loukkaantumisella taifuunista, joka vaati lähes 800 merisotilaan hengen.

Vuoden1945 tammikuussa alus suojasi tukialusryhmä 38:n aluksia iskuissa mm. Luzoniin, Formosalle, Riukiu-saarille, Indokiinaan, Hong Kongiin ja Okinawalle. Helmikuussa alus siirtyi 5. laivastoon ja tukialusryhmä 58:aan. Alus oli kesään asti tukialusryhmän mukana Japanin pääsaarille kohdistuneissa iskuissa osallistuen välillä Iwo Jiman ja Okinawan valtauksiin. Kesällä huollon jälkeen alus palasi Japanin rannikolle ja tulitti useita teollisuuslaitoksia. Tuossa vaiheessa sotaa liittoutuneiden alukset pystyivät operoimaan Japanin rannikolla lähes vapaasti. Alus saapui Tokioon kolme päivää Japanin antautumisen jälkeen höyryttyään lyhyen sotapalveluksensa aikana yli 170 000 km. Wisconsin saapui yhdysvaltoihin syyskuussa ja seuraavassa tammikuussa alus siirtyi Atlantille. Alus siirrettiin reserviin kesällä 1948.

Reservissä olo päättyi, kun alus otettiin uudelleen palveluksen 3. maaliskuuta 1951. Koulutuspurjehdusten ja huoltojen jälkeen alus lähti Tyynellemerelle syksyllä saapuen Yokosukaan, Japaniin 21. marraskuuta, jolloin siitä tuli 7. laivaston lippulaiva. Loppuvuoden 1951 Wisconsin toimii Korean vesillä suojaten tukialuksia ja tukien tykkitulella maassa olevia joukkoja. Lyhyitä Japanissa käyntejä lukuun ottamatta alus jatkoi samoissa tehtävissä huhtikuun alkuun, jolloin se matkasi takaisin Yhdysvaltoihin ja saapui Long Beachiin 19. huhtikuuta.

Sen jälkeen alus siirtyi Atlantin puolelle ja toimi koulutuspurjehduksilla ja harjoituksissa. 6. toukokuuta 1956 alus törmäsi sumussa hävittäjä USS Eatonin kanssa ja sai vakavia vaurioita keulaan. Alus korjattiin ottamalla keula keskeneräiseksi jääneestä Iowa -luokan laiva Kentuckysta. Alus siirrettiin reserviin 8. maaliskuuta 1958 ja niin Yhdysvaltojen laivasto jäi ilman taistelulaivaa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1895.

Alus vietti eläkepäiviään syntysijoillaan Philadelphiassa aina vuoteen 1986 asti. Tuolloin 1. elokuuta alus hinattiin telakalle korjauksia ja modernisointeja varten. Uudestaan palvelukseen alus otettiin 22. lokakuuta 1988. Alus jäi palvelukseen Atlantin laivastoon ja sen ympärille muodostettiin oma surface action group (SAG). Alus ehti osallistua muutamiin harjoituksiin, ennen siirtymistä Persianlahdelle, jonne se saapui 23. elokuuta 1990.

Tammikuussa 1991 alus aloitti operaatiot Irakia vastaan. Wisconsin oli sisaraluksensa Missourin kanssa yksiä ensimmäisistä aluksista, jotka ampuivat Tomahawkeja Irakiin. Wisconsin toimi Tomahawk laukaisujen johtajana ja pohjoisen Persianlahden merioperaatioiden koordinoijana. Yhdessä Missourin kanssa alukset tulittivat Faylakan saarta tarkoituksenaan harhauttaa irakilaisia luulemaan tulossa olevan maihinnousun. Missouri aloitti tulituksen ja sen lopetettua vielä horisontin takana ollut Wisconsin lähetti matkaan Pioneer- lennokin, jonka tuli lentää matalalla, jotta irakilaiset tietäisivät olevansa taas taistelulaivan tähtäimessä. Matalalla lentäneen lennokin omaperäinen suriseva ääni oli tarpeeksi Missourin tulituksen tehon kokeneille irakilaisille ja he antautuivat miehittämättömälle ja aseistamattomalle lennokille. Kaikkiaan Persianlahden sodan aikana Wisconsin ampui 319 16 tuuman ja 881 5 tuuman kranaattia.

USS Wisconsin poistettiin käytöstä 30 syyskuuta 1991 ja siirrettiin reserviin. Vuonna 2000 alus siirrettiin Norfolkiin Nauticus- merikeskuksen viereen ja sen ulkokannet avattiin vieraille. Alus pysyi kuitenkin laivaston omistuksessa, kunnes siirtyi Norfolkin kaupungin omistukseen joulukuussa 2009. Wisconsin ansaitsi palveluksestaan toisessa maailmansodassa viisi taistelutähteä ja yhden Koreasta.

Vaikka taistelulaivat poistettiin käytöstä 1990- luvun alussa, ne määrättiin säilytettäväksi siten, että tarvittaessa ne voitaisiin palauttaa taistelukäyttöön. Tähän johti huoli mahdollisten maihinnousuoperaatioiden tulituesta.  Vuonna 1996 vaatimus supistettiin koskettamaan vain Iowaa ja Wisconsinia. Tämä on viivästyttänyt alusten museointia. On laskettu, että yhden taistelulaivan modernisointi palvelukseen kelpaavaksi maksaisi 500 miljoonaa dollaria ja täysi modernisointi 1,5 miljardia. Onkin varsin todennäköistä, että ne palvelevat tästä lähtien vain turisteja ja muita kiinostuneita. Aluksilla on kuitenkin edelleen paljon ystäviä myös Washingtonissa, joten kuka tietää…

 

HR

 

Lisätietoja ja kuvia:

http://www.navysite.de/bb/index.html

http://www.navweaps.com/Weapons/WNUS_16-50_mk7.htm

http://www.eugeneleeslover.com/GS-USN-PAGE.html

http://www.eugeneleeslover.com/AMMUNITION/NAVORD-OP-769-TITLE-AND-FORWARD.html

http://www.navsource.org/

Videoita esim.:

http://www.youtube.com/watch?v=0OmOQs0ziSU

http://www.youtube.com/watch?v=2piJQYJdYCQ

http://www.youtube.com/watch?v=vHSn1pjynng&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=-5ATYPrZnSQ&feature=related

 

Esitelmä pidetty TKP:n esitelmäpäivässä 12.2.2012

 

 

    

 

 

©2017 Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry - suntuubi.com