Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Salosen Veikko automatkalla

 

Jyväskyläläisen Veikko Vihtori Salosen elämästä suuri osa on kulunut ratin takana. Ajohommat alkoivat jo talvisodan aikana vuonna 1940. Alun perin näin ei pitänyt käydä, sillä mies oli määrätty tykistöön.

Veikko syntyi Jyväskylän Maalaiskunnassa 8.1.1919. Syntymäpaikalla on nykyisin Keskisuomalaisen talo. Kansakoulu tuli käytyä ja kutsuntojen aika koitti 25.9.1939. Tammikuun 20. 1940 oli kädessä littera Niinisaloon, mutta jostakin syystä juna käännettiin Toijalaan ja matka vei siellä sijaitsevaan tykistökoulutuskeskukseen, jossa alkoi tykkikoulutus. Koulutus oli kuitenkin lähinnä jalkaväkikoulutusta. ”Ei Toijalassa ollut yhtään tykkiä, kivääri sellainen vanha rousku”, muistelee Veikko ja jatkaa: ”Sillä ammuin viisi puupaukkua ja siinä on kaikki paukut, mitä minä ammuin sodassa.”

Toijalasta siirryttiin vajaan viikon jälkeen Kuurilaan, jonka maamieskoululla tykistökoulutusta jatkettiin. Sielläkään Veikko ei nähnyt tykkiä koko aikana, vaan sen virkaa hoiti sahapukki, ”Sitä oli helppo siirrellä”, Salonen naurahtaa. Sahapukkikoulun jälkeen mentiin takaisin Toijalaan. Siellä alkoivat kiertää huhut, että joudutaan Viipurinlahdelle. Veikolla oli kuitenkin ajokortti ja hän ja muut kortilliset siirrettiin autoporukkaan Lahden lähelle Pennalaan. Lyhyen ajan aikana siirryttiin Niinikosken kautta Orimattilaan, jossa Veikolla oli edessä sotilasvala 4.3.1940.

Hangosta Petsamoon

Orimattilasta tuli siirto Helsingin autokomppaniaan. Edessä oli parin viikon mutterikurssi, jonka aikana käytiin auto läpi. Sitten kerran Veikko kuuli radiosta, että on tullut rauha ja ajatteli, että hukkaan meni tämäkin koulutus, kun kerta rauha tuli. Parin päivän päästä tuli käsky siirtyä Hankoon, joka oli luovutettava Neuvostoliitolle. Muutama päivä Hangon tyhjentämisen jälkeen miehille annettiin karvalakki ja paremmat alusvaatteet. Heidät laitettiin junaan, mutta kohdetta ei kerrottu.

Uusi osoite löytyi Rovaniemen palokunnantalolta. Rovaniemellä Perustettiin kuljetusosasto 2 ja Veikko sai autokseen ruotsalaisten lahjoittaman Fordin. Porukan piti lähteä Petsamoon tietä korjaamaan. Jokaiseen autoon otettiin jotakin kuormaa ja Veikon kohdalle lastiksi sattui juustoa. Autossa ei kuitenkaan ollut lainkaan työkaluja. Kyselyihin työkaluista matkanteon varmistamiseksi, oli vastaus: ”Onhan sinulla kuorma juustoa, kyllä sinä sillä pärjäät”.

Petsamon tiellä

Matkan päämääränä oli Salmijärvi ja Kuvernöörikoskella olleet parakit. Veikon kohdalla tienkorjaus muuttui nopeasti huoltoajoksi, sillä Fordin voima ei riittänyt hiekanajoon. ”Se oli saksalainen kahdeksikon alusta, mutta siihen oli ympätty nelosen moottori”, Veikko muistelee. Porukka tarvitsi monenlaista huoltoajoa.

Yhdellä ensimmäisistä ajokerroista Veikosta alkoi tuntua, että autossa on vikaa. Tyhjä auto ei meinannut jaksaa mäen päälle, vaan veto meinasi loppua väkisin. Mäen päällä Veikko pysäytti ja tutki laahaako jarrut, vai mitä on tapahtunut. Mitään ihmettä ei ollut ja auto kulki taas liukkaasti eteenpäin. Veikko autoineen oli kohdannut legendaarisen Magneettimäen. ”Kyllä sen tunsi, mutta en mä tiedä, ei se mikään magneetti, se on vaan niin jyrkkä.” hän toteaa nyt.

 Aina ei kelikään ollut kovin hyvä. Kerran matka vei etelämmäs ja paluumatkalla kelirikko oli vienyt tien huonoon kuntoon. Autosta mm. ratkesi pakoputki, joka pääsi irti pakosarjasta aiheuttaen ”kauhian metakan”. Myös moottorin etukannatintuki katkesi ja moottori putosi etupalkin päälle, jolloin vesiletku irtosi ja öljypohja rikkoontui valuttaen öljyt maahan. Hetken aikaa meni miettiessä miten jatketaan, mutta sitten apu löytyi puretun talon jäänteistä löytyneestä vanhasta ulsterista: ”Otin ulsterin ja revin siitä palan. Puukiilalla hakkasin sinne moottorin pohjan ja palkin väliin.” Öljyä löytyi parin kilometrin päässä olleelta TVH:n varastolta ja kun vesiletkukin ylettyi juuri ja juuri kiinni, sai yöllinen remontti auton siihen kuntoon, että sillä pääsi perille.

Kun tie saatiin jonkinlaiseen kuntoon alkoi rahdin ajo Liinahamarista Rovaniemelle ja takaisin. Veikkokin sai Rovaniemeltä paremman auton, vuoden 1939 ”Amerikan Fordin”. Rovaniemeltä vietiin paperia ja Liinahamarista kuljetettiin laivojen tuomaa kahvia ym.

Salla

Rahdin ajon aikana Veikko Salonen kuului vakinaiseen väkeen. Rahdin ajo loppui syksyllä 1940, mutta Veikko jäi Rovaniemelle 38. autokomppaniaan ja ajoi seuraavan talven lähinnä huoltoajoja. Seuraavana kesänä siirryttiin Kemijärven suuntaan Hanhikoskelle. Sieltä tuli lähtö jatkosotaan. Miehiä, ruokaa, ammuksia ym. ajettiin Vikajärven asemalta Kuusamon Käylään, johon perustettiin AKM ja EKM*. Sota alkoi ja lähdettiin rajalle päin. Miehiä ja tavaraa kuljetettiin Tuutijärvelle asti, jonne tie päättyi. Sen jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Sallaa. ”Mulla oli ammuskuorma päällä kun mentiin Märkäjärvelle. Saksalaisten piti vallata Salla ja meidän viedä tykin ammuksia heti perässä. Mutta eipä ne vallanneetkaan.” Veikko toteaa. Valtaus onnistui vasta, kun saksalaiset saivat tehtyä tien venäläisten selustaan.

Sallan valtauksen yhteydessä saatiin suuret sotasaaliit. Sieltä löytyi ammuksia ja tykkejä ja maastossa tankkeja. Osa oli ehjiä, osa kyljellään ja osa ajettuna suohon. Taistelu oli ollut kova. Veikkokin potkiskeli naapurilta jääneitä reppuja ja löysikin itselleen uudet urheiluhousut ja aivan uuden reikätähtäinkiväärin. ”Minä tuumasin, että nyt mä sain kunnon aseen, kun entinen oli vaan autossa Terni, Italian Terni jolla ei tehnyt mitään. Ei sillä osannut mihinkään, mutta pamahti kamalasti” Salonen muistelee saalista.

Veikko lähti loppukesästä viemään Sallasta panssarintorjuntakivääreitä Jyrhämään. Tie oli todella huonossa kunnossa ja vastaan tuli saksalainen moottoripyöräpartio, joka ilmoitti tien olevan ”kaputt”. ”Sanoin saksalaisille, että menkää helkattiin, että pääsen jatkamaan” hän kertoo. Vähän kuivemmalla maalla hän sitten laittoi paripyöräketjut päälle, jotta pääsisi perille. Perillä majuri Arovaara saapasteli kuivalla kankaalla ja vaati ottamaan ketjut pois, eihän niillä kesällä ajeta. Veikko tiesi, että tyhjällä autolla ei takaisin olisi ilman ketjuja päässyt. Ketjut jäivät ja lastiakin Sallan suuntaan tuli, kun lavalle laitettiin sotavankeja, joita oli yksi saksalainen sotamies vahtimassa.

Sallan valtauksen jälkeen automiehet siirtyivät Alakurttiin. Kerran yöllä Veikko heräsi meteliin. Hän huomasi pöydän ääressä lääkintämiehen ja kuljettaja, sekä puoliksi juodun jaloviinapullon. Lääkintämies katsoi kuljettajan etuhampaiden tarvitsevan hoitoa, ja niinpä haettiin tongit, joilla etuhampaat poistettiin. Taisipa siinä lähteä joku tervekin. Potilas yritti ottaa huikkaa, mutta lääkintämies tokaisi: Ei potilas, lääkärille ensin. Lyhyen Alakurtissa olon jälkeen joukot siirtyivät 6. divisioonan mukana Kajaaniin lepoon. Nopeasti tuli kuitenkin tieto, että 6. divisioonan pitäisi lähtee itään. Veikon lähdettyä halkojen ajoon eräänä aamuna näkyi kaduilla useita humalaisia sotilaita tekemässä kuka mitäkin. Eräskin otti kiväärin selästään ja löi sen poikki pylvästä vasten. Osa 6. divisioonan sotilaista oli ryöstänyt yöllä viinakaupan.

Itä-Karjalaan

Salonen ehti olla Kajaanissa vuoden verran, kunnes autot lastattiin junaan ja siirryttiin Käppäselkään Karhumäen lähelle. Käppäselkä oli loma-asema ja sillä suunnalla ajettiin lähinnä lomakuljetuksia. Karhumäen suunnalla Veikko oli aina siihen siihen asti, kun vetäytyminen vuonna 1944 alkoi. Hän ajoi kuusi kuormaa sotilastarvikkeita Karhumäestä Suojärvelle. Viimeinen kuorma juhannusaattona oli konjakkia. Veikko ja toinen konjakkia kuljettanut auto kulkivat sivuteitä välttääkseen marssivia joukkoja, jotta nämä eivät veisi konjakkia. Ja jotta kuljettajat eivät olisi konjakkiin kajonneet ja että kuorma menisi perille, oli toisessa autossa kapteeni ja toisessa luutnantti vahtimassa. Kuormat saatiin perille ja kuljettajat saivat yhden pullon konjakkia yhdessä maisteltaviksi.

Suojärvellä tuli tieto, että illemmalla pitäisi lähteä viemään suorasuuntaustykkiä Äyräpäähän. ”Voi että, mulla jumppas heti, että älä lähde tuohon reissuun.”- Veikko kertoo. Hän mietti miten pääsisi muualle ja saikin kuorman takaisin itään, eikä tullut sieltä kuin illalla takaisin. Eräs Oulun korpraali meni viemään tykkiä, eikä ole vielä tullut takaisin.

 

Veikko tammikuussa 2012

Vihman eväskuski

Jatkosodan aikana Veikko Salonen joutui vielä Karjalan kannakselle ja Ihantalaan torjuntataisteluiden aikana. Kovin monia ajoja hän ei ajanut, sillä kyydissä oli 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman eväät. Vihma antoi Veikolle ja toiselle miehelle käskyn päivystää kuorman kanssa metsän reunassa ja antoipa vielä luvan syödäkin kuormasta. ”Ei me semmoisia eväitä syöty.”- Veikko nauraa. Välillä tuli taivaan täydeltä pommikoneita linjaa pommittamaan, välillä tykki alkoi tavoitella eväskuormaa. Muutama laukaus tuli pellolle ja tuli alkoi lähenemään. ”Jos se peeveli vielä lyhentää, niin sehän tulee kohdalle” hän tuumasi ja lähti kävelemään, mutta ampuminen lakkasi.

Erään kerran samassa paikassa Veikko näki, kun pellon keskellä mennyttä tietä pitkin ajanut kuorma-auto joutui maataistelukoneiden kohteeksi. Auton kuljettaja loikkasi ojaan ja koneet suolasivat autoa siinä tiellä. Kun koneet häipyivät, kuski nousi ojasta, tarkasteli autoa ja ajoi pois. ”Oli ne huonoja osaamaan, kun eivät osanneet autoa ampua”. Jonkin verran Veikko ajoi joukoille ammuksia tykistölle sen jälkeen, kun Vihman eväät oli saatu autosta pois.

Oulun sairaalan kautta siviilin

Syksyllä tilanteen rintamalla rauhoituttua Veikko pääsi lomalle. Loman aikana tuli rauha ja automiehet lähetettiin Lappiin. Kaveri lähetti kortin, että ovat menossa pohjoiseen, tule perässä. Veikko lähti Kajaaniin etsimään porukkaansa ja löysikin sen pari päivää myöhässä. Tuli komennus Ouluun pesulaan, jossa iski lavantauti. Mies pistettiin paljuun ja sänkyyn ja sairaalassa meni kuusi viikkoa. ”Siinä oli minun loppurysäys”, Veikko toteaa, ”Pääsin kuitenkin jouluksi kotiin” Koko sodan ajan kasassa oli sama sakki ja jopa sama komentaja, Toivo Saari. Alkuun vänrikki ja lopulta kapteeni. Mukanaan automiehillä oli monia soittimia ja jopa oma orkesteri. Matkan varrelle porukasta jäi kolme miestä. Perinnetapaamisia porukka on pitänyt, mutta miesten vähetessä ja vanhetessa, tapaamiset ovat harvenneet.

Sodan jälkeen Veikko työskenteli autoasentajana puolitoista vuotta ja sen jälkeen Savonlinjan kuljettajana Mikkeli – Jyväskylä -välillä. Tuli automiesten lakko, johon Veikkokin osallistui. Työnantaja ei siitä ihastunut ja vähän ajan kuluttua tuli lopputili. Jonkin verran ajoa tuli Jyväskylän liikenteelle, mutta sitten Veikolle tarjottiin kuorma-autoa, vuoden 1938 Fordia. ”Minä siitä pikkuisen tarjosin, minä tuumasin, että eihän ne tuolla hinnalla sitä tietenkään myy.” hän muistelee. Hinta kuitenkin myyjälle sopi, ja niinpä Veikko osti auton, jonka hän itse kunnosti katsastuskuntoon. Hän sai liikenneluvan vuonna 1950 ja toimi kuorma-autoyrittäjänä 40 vuotta aina siihen asti, kun jäi eläkkeelle 72 vuotiaana.

Teksti

H R

Haastattelu

P L

J R

H R

 * AKM= Ampumatarvikekenttämakasiini, EKM= Elintarvikekenttämakasiini

 

 

 

©2017 Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry - suntuubi.com