Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Tervehdys                                                                                                    19.10.2016

 

Kovin aktiivinen en ole ollut tällä palstalla kirjoittelemaan, myönnetään. Mutta nyt käytän tätä mahdollisuutta hyväkseni ja vastailen tässä hieman ampumasääntöluonnoksesta esitettyyn kritiikkiin ja selvitän niiden perusteita ja sitä, miksi TKP:n hallituksen ja tapahtumia järjestäneiden taholta niille koetaan tarvetta.

 

Kun TKP aikanaan perustettiin, sitä ei perustettu asekeräilijöiden yhdistykseksi. Se perustettiin ase- ja sotahistoriasta kiinnostuneiden yhdistykseksi. Toki perustamisvaiheessa haettiin säännöille AVI:n hyväksyntä, jotta voidaan ”harjoituttaa” ampumatoimintaa, kuten yhdistyslaissa sanotaan.  Mutta ajatus oli ja on, että TKP:n jäsenyys ei edellytä aseiden omistamista tai des aktiivista ammunnan harrastamista. Mukaan on haluttu myös sotahistoriasta kiinnostuneita, jotka eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita ampumisesta. Seura antaa omalta osaltaan puitteet ammunnan ja keräilyn harrastamiselle, mutta myös mahdollisuuden aloittaa harrastus. Osin tästä syystä päätettiin, että jäsenyys ei edellytä pääsykoetta, mutta tuntemattomammat hakijat haastatellaan ja tulijoilla on vuoden koejäsenyys.

 

Lisäksi alusta alkaen on periaatteena ollut, että jäsenet saavat tuoda seuran tapahtumiin, siis myös ampumapäiviin, vieraita tutustumaan seuran toimintaan. Tämä on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi tapahtumien mielenkiinnon ja seuran jäsenhankinnan puolesta. Seuran jäsenmäärä on kasvanut jo yli 30:n ja moni on tullut juuri tuota kautta. Koska matkan varrella on eri syistä jäseniä myös poistunut, on uusia jäseniä otettu juuri se noin 30. Sen on aika hyvä määrä näin nuorelle seuralle, jonka toimiala ei kaipaa etusivun otsikoita. Suurin osa uusista jäsenistä on tullut juuri tuota kautta. Tapahtumaan tutustumaan seuraan ja näyttäytymään.

 

Näistä periaatteista TKP:n toiminnassa haluan puheenjohtajana pitää kiinni. Ne ovat hyödyttäneet seuraa enemmän kuin mikään muu seuran saama julkisuus tai maine. Olen itse ollut kahdesti seuran ampumapäivässä, joissa on ollut tasan kaksi osallistujaa. Niitä ei halua kukaan, eikä niistä nykyisin juuri ole pelkoa. Näiden periaatteiden kääntöpuoli on se, että osa ampumapäiviin osallistuvista on kokemattomia tai vähän kokemusta omaavia. Osa seuralle entuudestaan tuntemattomia. Siksi pidän tärkeänä, että meillä on säännöt tai ohjeet, millä nimellä halutaankin niitä kutsua, jotka ohjaavat toimintaamme. TKP:n ampumapäivät ovat tähän asti olleet hyvin järjestettyjä. Seikka, josta on tullut kiitosta myös niissä vierailleilta viranomaisilta, joilla on ollut pohjaa verrata tapahtumia muiden vastaavien yhdistysten tapahtumiin. Siitä on pidettävä kiinni. Tapahtumia on myös entisestään kehitettävä.

 

Itse ampumasääntöjen sisältöön on koottu asioita, joista on ollut jo olemassa olevat päätökset TKP:n alusta asti. Niissä on asioita, jotka otettiin käyttöön viime syksynä annetuissa vierasohjeissa. Ja niissä on asioita, joihin on tullut aiheelliseksi kiinnittää huomiota ampumapäivistä saatujen kokemusten pohjalta. Ne sisältävät hyvin vähän sellaista, mikä olisi uutta, tai mikä muuttaisi käytännön toimintaa radalla. Liitteenä olevat kaavakkeet on kaikki olleet hyväksyttyinä ja tarvittaessa käytettävissä jo seuran ensimmäisestä toimintavuodesta. Ja moni asia on vastuulliselle harrastajalle itsestäänselvyys. Mutta koska tapahtumiin osallistuu myös kokemattomampia ja vieraampia, on syytä tehdä kaikille jo etukäteen selväksi, miten TKP:n tapahtumissa menetellään. ”En tiennyt” ei ole pätevä vastaus.

 

Ampumasääntöjen kärki onkin suunnattu ensisijaisesti kokemattomampiin ja vieraampiin.

 

Sitten kantani muutamiin esiin nousseisiin asioihin:

 

Uskon, että jokaiselle TKP:n jäsenelle aseiden luvallisuus on itsestäänselvyys. Mutta viitaten aiemmin mainittuihin vierailuihin: aina ammunnasta vastaava ei tunne jokaista radalla olijaa. Siksi on hyvä olla mahdollisuus pyrkiä varmistumaan aseiden luvallisuudesta tarvittaessa. Tarkastamiseen on oikeus, ei velvollisuus. Tämä oikeus on ollut koko TKP:n olemassaolon ajan. En ole havainnut siitä olleen haittaa kenellekään koskaan. En myöskään tiedä, että tuota oikeutta olisi käytetty koskaan. Kuten samassani palautteessa on mainittu, tulee toiminnan perustua myös luottamukseen. Joten tarkoituskaan ei ole kytätä jäsenien lupia. Mutta mahdollisuus siihen, että joutuu luvallisuuden todistamaan, voi ennaltaehkäistä. Ja se on tämän päätarkoitus.

 

Mitä sitten tulee tiedostoaseisiin ja vaikeuteen esittää niiden luvallisuus, niin käsitykseni mukaan suurin osa TKP:n ampumapäivissä käytettävistä aseista ei ole tiedostoaseita. Suomen n. 1500 asekeräilijästä on tiettävästi tiedosto-oikeus alle neljänneksellä (n. 350) ja koska iso osa TKP:n jäsenistä ja ampumapäiviin osallistuvista ei ole asekeräilijöitä, niin uskon käsitykseni olevan oikea. Lisäksi ainakin valmistelussa olevan lakiesityksen siinä versiossa, jonka olen nähnyt, on esitetty koko tiedosto-oikeudesta luopumista. Joten voi olla, että tämä ongelma, jos se sitä on, ei ole pitkäikäinen.

 

Mitä tulee itseladattujen patruunoiden tarkistamiseen. Tämä pykälä ja tarkastuslomake juontaa juurensa aikaan, kun TKP:n tapahtumia alettiin suunnitella. Tuolloin oli tahto, että kaikki itseladatut tarkistetaan, jos niitä käytetään seuran kilpailuissa. Taustalla oli kokeneiden ampujien havainnot itseladatuilla tapahtuneista vahingoista. Vahingot haluttiin ehkäistä ennalta ja siksi tarkastaa itseladatut ja myös dokumentoida tarkastus. Mutta jälleen on kysymys oikeudesta tarkastaa, ei velvollisuudesta. Ja voi olla, että tuo kohta ei ole enää täysin relevantti. Etenkin, kun hallitus lisäsi kohdan, joka kieltää itseladattujen käytön laina-aseissa ja antaa aseen omistajalle oikeuden tarkastaa käytetyt patruunat.

 

Itseladattujen kielto laina-aseissa tulee aseiden omistajien puolelta. TKP:n kesäisissä ampumatapahtumissa käytetään aika paljonkin sarjatuliaseita, joita ei ole läheskään kaikilla jäsenillä. Kuitenkin periaatteena on ollut, että jokainen paikalle tullut saa mahdollisuuden sarjatuliaseilla ampua. Kiellon tarkoituksena on suojata sekä ampujaa, että asetta. Suurin osa tästä kalustosta on kuitenkin vanhaa ja jo paljon elämää nähnyttä ja kenties sitä rintamalla päättänyttäkin. On ikävää, jos ase menee virheellisesti ladatun patruunan takia remonttiin, vaikka sen joku muu maksaisikin.

 

Kuten mainittua, seuran jäsenen ei tarvitse olla aktiivinen ampuja. Kuitenkin myös vähemmän ampuvilla jäsenmaksun maksavilla on mielestäni oltava yhtäläinen oikeus halutessaan osallistua seuran ampumapäiviin. Siksi en itse kannata SRA-lisenssin tai muun vastaavan vaatimista ammuntaan osallistuvilta. Se palvelee uskoakseni paremmin yhteisöjä, joiden kaikki jäsenet ovat aktiivisia ampujia.

 

Vaikka TKP:n tapahtumat ovat olleet hyvin järjestettyjä, on niissä tapahtunut yhtä sun toista. Aina ei ole ollut selvää, kenen patruunoilla ammutaan, tai että vain omat tavarat tulevat mukaan. Kuvaamista tapahtuu paljon ja välillä kuvissa vilahtelee liiankin tunnistettavia kohteita. Vaaratapahtumia ei ole sattunut, eikä niitä tule sattumaan! Nyt luonnoksena olevat ampumasäännöt on tehty ennaltaehkäisemään vaaratapahtumia ja kertomaan, miten TKP:n tapahtumissa toimitaan. Ne ovat ampumatapahtumien pelisäännöt. Ne ovat luonteeltaan ohjeet, eikä niillä ole tai tule olemaan niin vahvaa asemaa, kuin esim. seuran toimintasäännöillä. Mutta vaikka ne ovat ohjeet, ne on nimetty säännöiksi tarkoituksella. Sääntö kun on sääntö, ohje vain ohje.

 

Toivottavasti tämä kirjoitus auttaa ymmärtämään paremmin, mistä asiassa on kyse ja mitä eri kohdilla haetaan.

 

Kiitokset ehdotuksista ja palautteesta. Ne ovat tervetulleita ja niitä voi esittää jatkossakin. Sillä tarkoitus on, että ampumasäännöt päivittyvät jäsenten toimesta vuosittain niistä saatujen kokemusten ja palautteen pohjalta. Syyskokouksessa nähdään, minkä muodon ne nyt alkuun saavat.

 

Pj Heikki

 

Puheenjohtajan palsta                                                   6.5.2015

 

Jo jokin aikaa sitten alkanut vuosi on alkanut seuramme kannalta positiivisissa merkeissä. Jäsenten harrastusta tukevia toimia on saatu hyvälle alulle. Harrastusmahdollisuuksia ampumapäivien muodossa on lisätty, kiitos yhteistyön Tikkakosken radan käytössä. Talvikaudelle otettiin ohjelmaan kaksi ampumapäivää sisätiloissa ja näille toivon jatkoa myös tulevaisuudessa. Viime kesänä pääsimme käyttämään myös Viitasaaren rataa, joka toi muassaan uusia, kiinnostavia mahdollisuuksia. 

Alkuvuosi on myös tuonut mukanaan uusia jäseniä ja vaikka pari entistä on rivistä livennyt, on jäsenmäärä kasvanut yli kahdenkymmenen. Tämä toivoakseni näkyy myös tapahtumien osanottajamäärässä. 

Tästä on hyvä jatkaa kesään 2015!

______________________________________________________________

Puheenjohtajan palsta                                                   13.12.2014

 

Edessä on jälleen uusi vuosi. Alkuvuodesta 2015 tulee kuluneeksi viisi vuotta Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry:n perustamisesta. Nuo viisi vuotta eivät kenties ole olleet sellaista riemukulkua, kuin seuraa perustaneet alkujaan ajattelivat. Paljon aikaa on mennyt toiminnan ja toimintatapojen hiomiseen. Nyt seuran toiminnan perusta samoin kuin taloudellinen perusta on luotu ja toimintaa on hyvä kehittää edelleen.

Kuluneiden viiden vuoden aikana on tapahtunut paljon myös seuran johdossa. Seuran sihteeri ja varapuheenjohtaja ovat vaihtuneet ja itse olen jo seuran kolmas puheenjohtaja. Samalla olen ainoa hallituksessa seuran perustamisesta asti ollut. Moni seuraa perustamassa ollut on poistunut joukostamme eri syistä johtuen.

Muutoksista huolimatta seuramme perusluonne on pysynyt. Seura on alun perin perustettu ajatukselle, jossa sotahistorialla on merkittävä osa seuran toiminnassa asehistorian rinnalla. Tästä on pidetty kiinni ja pidetään vastakin. Seuran jäseniltä ei ole edellytetty asekeräilijä- statusta, eikä sitä vaadita jatkossakaan. Haluamme tarjota alasta kiinnostuneille mahdollisuuden harrastaa. Tästä esimerkkinä olkoon seuran syyskokouksen päätös mahdollistaa, tietyin edellytyksin, myös alaikäisten jäsenyys. Haluamme tarjota myös mahdollisuuden tulla hyvän harrastuksen piiriin.

Seuran hallituksessa oli alun perin vankka ase- ja sotahistorian osaaminen. Näin on edelleen muutoksista huolimatta. Paljon osaamista ja tietoa on poistunut, uutta on tullut tilalle. Ja uutta myös opitaan koko ajan. Sen huomasivat kaikki marraskuun esitelmäpäivään osallistuneet. Vaativasta tehtävästä suoriuduttiin oppaiden avulla, joskin opettajaa samalla ikävöiden.

Tulevaisuuteen on helppo suhtautua luottamuksellisesti. Toimintaa on kyetty järjestämään suunnitellusti ja sitä on tarkoitus lisätä. Lisää toimintaa tarkoittaa lisää työtä tekijöille, mutta samalla useammalle mahdollisuuksia osallistua. Alkuvuodesta toteutetaan kaksi ampumapäivää ATC:llä. Samalla lisätään jäsenten mahdollisuutta vaikuttaa ja esittää toiveita. Jos järjestely todetaan toimivaksi, siitä tehdään vuotuinen.

Toimintaa on helppo sanoa lisättävän. Sitä on myös kohtalaisen helppo lisätä. Mutta lisäykset jäävät lyhytaikaisiksi ilman aktiivisia ja osallistuvia jäseniä. Toimintaa tehdään ennen kaikkea jäseniä varten! Ilman osallistuvia jäseniä, ei ole myöskään toimintaa.

Mutta myös toiminnan laatu vaikuttaa osallistumiseen. Seuran ampumatoimintaa on muokattu kilpailullisempaan, kiinnostavampaan ja ehkä toiminnallisempaankin suuntaan. Muutokset ovat saaneet hyvän vastaanoton. Kilpailu on ollut tiukkaa, ratkesihan kiertopalkinnon osoitekin vain kolmen pisteen erolla. Kenen hyväksi, se kerrotaan 31.1.

Toiminta siis jatkuu ja kehittyy. Pidempiaikainen projekti perinnehuoneen varustamiseksi Kanadaan jatkuu edelleen. Enismmäinen lähetys on perilla, mutta meteriaalia kerätään edelleen. Seuran elokuinen sarjatuliaseilla toteutettu ampumapäivä Viitasaarella oli onnistunut ja keräsi hyvän osaanoton. Paikalla oli myös useita vieraita, joille kykenimme seuran toimintaa esittelemään. Rata on käytössämme myös jatkossa, joten tästä tehdään vuotuinen tapahtuma. Pikkuhiljaa saamme toimintakalenteriin pysyvyyttä. 

Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2015

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille TKP:n jäsenille ja heidän perheilleen.

Heikki

_____________________________________________________________

Puheenjohtajan palsta                                                             22.4.2014

 

Kauan odotetu lupa päästä käyttämään Tikkakosken varuskunnan ampumaratoja on siis saatu. Lupa edellyttää toimimista yhteistyössä reserviläisten kanssa ja heidän säännöillään. Luotan jäsentemme olevan vastuullisia alan harrastajia, enkä usko tämän tuottavan aongelmia.

Yhdistyksemme on myös kutsuttu osallistumaan Hämeen asehistoriallisen seuran Arma Tawastican perinneasekilpailuun. Tämä kutsu on hyvä ottaa vastaan. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua alan harrastajiin lähialueilla. Samalla se antaa mahdollisuuden yhteistyön avauksiin yhteisen harrastuksen parissa.

Monet seuramme jäsenet ovat jäseniä myös reserviläisyhdistyksissä sekä muissa asehistoriallisissa yhdistyksissä, kuten Arma Tawasticassa. Tässä valossa yhteistyö näyttäytyykin varsin luonnolliselta.

Ole nitse ollut touhussa mukana vain vähän aikaa ja koenkin itseni vielä diletantiksi alalla. Mutta heti mukaan tultuani huomasin asetelman, jossa naapuriseurojen kanssa ei haluta minkäänlaista yhteistyötä. On antipatiaa metsästäjiä kohtaan tai jotain reserviläisiä vastaan. Halutaan olla omissa oloissa, kaivautua omiin poteroihin. Hyvin usein syynä olivat henkilösuhteet.

Uskoakseni tämän kaltaisen toiminnnan tulokset voimme lukea ampuma-aselaista ja alaan liittyvistä säädöksistä, joissa harrastajien hajanainen ääni on jätetty kuulematta. Seurojen välinen yhteistyö on hyvä keino saada hajanaista kenttää yhtenäistettyä. Samalla harrastajien ääni yhtenäistyy.

Kuppikuntaisuudelta tuskin voimme kokonaan välttyä, Suomessa kun olemme. Mutta tarjoutuviin tilaisuuksiin yhteistyöstä kannattaa tarttua avoimin mielin.

 

HR

 

 

 25.01.2014

 

 

Jälleen on alkanut uusi vuosi. Alkanut vuosi on yhdistyksemme viides toimintavuosi. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät Ilkan puheenjohtajuudessa. Ilkan jätettyä tehtävän, oli Pertin vuoro johtaa seuraa. Nyt on tullut allekirjoittaneen vuoro. Toivon, että saamme yhdessä tehtyä seurastamme entistä paremman ja toimivamman.

Viime vuonna emme kyenneet täysimääräisesti toteuttamaan suunniteltua toimintaa. Tänä vuonna siihen kyetään. Suunnitelmia on tehty ja näillä jäsensivuilla on toimintakalenteri, josta selviävät tapahtumien ajankohdat. Tapahtumien tarkasta muodosta tiedotetaan lähempänä. Lisäykset ja muutokset kalenteriin ovat mahdollisia. Kalenteriin on myös laitettu muutamia alan tapahtumia, jos vaikka löytyy halua yhteisiin kuljetuksiin tms. Niistä voi sopia vaikka näiden sivujen välityksellä.

Toimintakalenteri ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vain kalenterissa oleva toiminta järjestetään. Mikäli avautuu mahdollisuuksia, niitä koetetaan hyödyntää. Erilaisia toimintaideoita otetaan vastaan ja niiden esittäminen on hyvinkin toivottua. On kuitenkin syytä varautua siihen, että idean isä (tai äiti) pääsee itsekin osallistumaan toteutukseen.

Seuran hallitus ja johto uusiutuivat viime syyskokouksessa. Sen jälkeenkin on vielä tullut uusia muutoksia. Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksensa menneellä viikolla ja siinä käsiteltiin myös näitä muutoksia. Syyskokouksessa perustettu, seuran toimintaa suunnitteleva työryhmä on sekin aloittanut toimintansa. Sen tuloksia on jo tässäkin tiedotteessa.

Seuran jäsenmäärä ei ole kasvanut perustamisvaiheessa odotetulla tavalla. Syyt lienevät moninaiset. Tilanteeseen on kuitenkin pyrittävä saamaan muutos. Jäsenet voivat tässäkin osoittaa aktiivisuutta ja jakaa tietoa seurasta tuntemilleen asiasta kiinnostuneille. Parhaana näyteikkunana toimii kuitenkin hyvin ja aktiivisesti toimiva seura. Tähän tulee tähdätä. Aiemminkin periaatteena on ollut, että jäsenet voivat tuoda tapahtumiin seurasta kiinnostuneita henkilöitä. Se pätee edelleenkin. Vieraista olisi kuitenkin hyvä ilmoittaa etukäteen, jotta tarvittaessa osataan varautua.

Seuran hallituksen tavoitteena on saada omiin ampumapäiviin lisää kilpailullisuutta. Tarkoituksena on, että jokaisen ampumapäivän yhteydessä pidetään kilpailu.

Hallitus päätti kunnioittaa Pertin muistoa nimeämällä hänen kunniakseen kiertopalkinnon, joka jaetaan syyskokouksessa seuran ampumapäivissä eniten kunnostautuneelle. Jokaiseen seuran omaan ampumapäivään tulee kilpailu, joissa menestyminen ratkaisee, kuka saa palkinnon vuodeksi itselleen. Palkintoa ollaan parhaillaan valmistelemassa ja sen nimi on mietinnässä. Sen voin kuitenkin luvata, että palkinto ei tule olemaan mikään vitosen muovipytty!

Seurallamme on tällä hetkellä yhteydet Kanadaan Sodburyn sotaveteraaneihin. Tarkoituksena on avustaa heitä paikallisen Suomi-talon yhteyteen tulevan perinnehuoneen varustelussa. Tätä varten tarvitaan esineistöä ja materiaalia. Suomisen Mikko lupautui yhteyshenkilöksi tässä asiassa. Häneen voi siis olla yhteydessä, jos nurkista löytyy sopivaa esineistöä Kanadaan lähetettäväksi. Ajatuksissa ja haaveissa siintää vierailu tuolla rapakon takana. Ajatusta sietää haudutella ja pitää yllä.

Mikäli muuta ei ensin keksitä, niin seuraava seuran oma tapahtuma on esitelmäpäivä ja kevätkokous 23.3. Tapaamisiin viimeistään tuolloin!

Hyvää alkanutta vuotta

Heikki

©2017 Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry - suntuubi.com