Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tykistön Paavo

 

Paavo Hynninen syntyi viisilapsiseen perheeseen Jäppilässä tammikuussa 1924. Peruskoulut tuli käytyä, mutta eipä sitten muuta. Kutsunnat Jäppilässä olivat edessä syksyllä 1942. Kutsu kävi aluksi Pääskylahteen jalkaväen koulutuskeskukseen, mutta jo parin päivän päästä tuli uusi kutsu, tällä kertaa Riihimäelle ja tykistön puolelle. Palvelus Riihimäellä alkoi 27.11.1942 ja sotilasvala vannottiin joulukuussa.

Kumsjärvelle

Riihimäellä perustettiin Kevyt Patteristo 16, joka siirtyi junalla Kumsjärvelle 15.3.1943. Matkan varrella kortinpelaajat veivät rautatien vaihteesta lyhdyt, jotta saivat valoa peliä varten. Sotapoliisitkin niitä etsivät, mutta lyhdyt piilotettiin vaunun katolle etsinnän ajaksi. Ensimmäinen yö meni teltoissa, joissa oli sisällä lunta ja pakkasta. Märillä puilla ei saatu tultakaan, kuin sen verran, mitä teltan täyttyminen savusta vaati. Ensimmäisenä rakennuskohteena Kumsjärvellä olikin majoituspaikat. Sinne rakennettiin myös asevelitalo ja tallit hevosille.

Paavo Kumsjärven maisemissa kesällä 2008

Paavo Kumsjärven maisemissa kesällä 2008

Tallin hirret tehtiin kolmen metrin pätkistä, joihin tuli aina kara väliin. Kun oli oikein kuumat kelit, pojat päättivät kerran tehdä yöllä seuraavan päivän urakan ja lähteä kesäpäivän viettoon läheiseen saareen. Onget otettiin mukaan ja veneellä mentiin saareen. Jonkin aikaan siellä ehdittiin olla, kunnes mantereelta kuului huuto: ”Mitä porukkaa on siellä saaressa?” Kävelyllä ollut ampumakoulun johtaja oli huomannut pojat saaressa: ”Ja heti paikalla saari tyhjäksi!”. Muutaman tunnin pojat kuitenkin ehtivät saaressa loikoilla.

Sitten paikalle tuli Tykistön Ampumakoulu, jonka alaisena toimittiin ja käytiin välillä ampumassa. Tykistön ampumakoulu oli tarkoitettu erityisesti upseerien kouluttamiseen ja myös kenraali Nenonen vieraili Kumsjärvellä useasti. Paikalla järjestettiin myös kurssi upseerikouluun pyrkiville.

Kerran sattui niinkin, että kenttäkeittiön etukattila hävisi. Joku oli sattunut tuomaan lomilta hiivaa ja sokeria, joten eihän kattila ruoan tekoon joutanut. Kattilaa kyllä etsittiin, mutta eihän sitä kukaan puulaatikon pohjalta löytänyt. Kesäkuussa, kun jaettiin marskin viinat, avattiin myös pönttö ja niinpä hommat menivätkin sillä erää sekaisin.

Paavon tehtäväksi tuli toimia tykin suuntaajana, mutta välillä saattoi joutua tuuramaan tykinjohtajaakin. Aliupseerikurssi alkoi 15.3.1944, mutta sotaan lähtö katkaisi sen. Tykistökoulussa ei ollut paljoa kantahenkilökuntaa. Suurin osa kouluttajista ja upseereista oli reserviläisiä. Talvella ja keväällä 1944 ohjelmaan kuuluin paljon halkojen tekoa. Lähistöllä oli kaksi sotavankileiriä, joiden asukit kävivät auraamassa jääpallokenttää. Muutoin kanssakäymistä vankien kanssa ei juuri ollut, mutta se käsitys Paavolle jäi, että jäätä puhdistaneet vangit eivät kovin hyvässä kunnossa olleet.

Sotaan kannakselle

Kesäkuun 10. päivän tienoilla 1944 alkoi tulla uutisia, että Kannaksella oli tulossa läpimurto. Aliupseerikurssi jäi kesken ja lähtö tuli sen verran kiireellä, että miehistöluettelotkin jäivät kämpän seinään. Yksikkö oli edelleen sama Kevyt patteristo 16 ja tehtävänä tykin suuntaus. Yksikön tykit olivat 75 mm ns. Bethlehem- kanuunoita. Matka sotaan kuljettiin junalla Perkjärven kautta Liikolaan.

Liikolassa oli jo valmiiksi raivatut ampumasektorit. Vähän laiteltiin myös tykkien alustoja. Paikalla ei kuitenkaan oltu edes kokonaista vuorokautta, vaan hyvin nopeasti oli peräännyttävä. Jalkaväki tuli etulinjasta ja sanoi, että nyt pojat nopeasti pois, seuraavana tulee ryssä. Mottiin joutumisen vaara oli tuolloin suuri ja oli mahdollisuus, että olisi jouduttu murtautumaan läpi. Pussin suu kuitenkin pysyi auki sen verran, että väki pääsi läpi.

Asemiin ja pois

Liikolan jälkeen ei mottivaaraa enää muualla ollut, mutta monesti tuli kiire lähteä. Juuri, kun osasto oli lähdössä, toi huolto ammuskuormat. Huolto sai lähteä pois ammuksineen. Muutenkin alkuvaiheessa ammuksia oli liiaksi asti. Seuraavat asemat tehtiin Muolaaseen. Missään kohtaa vihollinen ei aivan silmille kerinnyt tulemaan, vaikka välillä siihenkin oli varauduttava. Väillä homma meni sekavaksi ja käskyt asemiin ja niistä pois seurasivat ilman, että laukaustakaan olisi välillä ammuttu. Touhu oli välillä vähän ”sotkushommoo”, kuten Paavo asian ilmaisi.

Muolaasta matka jatkui Heinjoelle. Asemat tehtiin kylän laitaan, mutta laukaustakaan ei siinä ammuttu. Kylän reunoilla oli myös jalkaväen porukkaa levossa, kunnes heille tuki käsky lähteä läheisen harjun taakse asemiin. Jalkaväen keskuudessa alkoi melkoinen jupina, että he eivät sinne lähde. Pitkän suostuttelun jälkeen he kuitenkin alkoivat luikkimaan asemiinsa. Siviileille oli kylästä tullut äkkilähtö. Yhdessäkin tuvassa oli vielä lämpimät perunat hellalla.

Heinjoellakaan ei pitkään oltu ja jo Juhannukseksi mentiin Noskuaan. Noskuassa päästiin jo ampumaan ja siellä ammuttiinkin eniten, n 1800 laukausta. Yöt olivat niin hämäriä, että suuntaaminen oli vaikeaa ja apuna jouduttiin käyttämään valoja. Heinäkuun alussa tuli patteriupseerin komentotelttaan täysosuma. Siinä meni kapteeni Kaasinen ja neljä tai viisi viestimiestä. Huolto pelasi ja ruokaa tuli joka päivä. Kylällä kulki vielä elukoitakin, joten lisäruokaakin olisi ollut saatavilla. Kuitenkin talousaliupseeri oli uskovainen mies, eikä hän sallinut eläimiä teurastettavan.

Loppu Vuosalmella

Noskuasta siirryttiin Vuosalmelle heinäkuun puolivälissä. Vuosalmella ensimmäiset asemat olivat valmiit, jo toisen yksikön käyttämät. Niissä ei kuitenkaan ollut kuin vähän havuja pyörien alla, joten Paavo epäili, olivatko he oikeata tulta saaneet lähtemään lainkaan. Asemien parantamiseen saatiin lautoja läheisestä ladosta. Vuosalmella jouduttiin ampumaan niin pitkää matkaa, että tykit menivät pian epäkuntoon. Palautuslaitteiden toimivuus takkusi ja putket olivat epätarkkoja. Tykit vietiin pois ja uhattiin jalkaväkeen joutumisella jos uusia tykkejä ei pian saataisi. Uudet tykit kuitenkin saatiin.

Vihollisen lentotoiminnasta ei Paavon osastolle juuri haittaa ollut. Marssi Noskuasta Vuosalmelle kesti läpi yön ja päivän, mutta se saatiin tehtyä keskeytyksettä. Vihollisen tykistö ei myöskään saanut haarukoitua asemia. Vasta Vuosalmella vihollisen tuli oli tarkempaa.

Vuosalmelle oli kertynyt paljon tykistöä. Vihollisilla oli sillanpääasema, joka oli lujasti miehitetty. Saksalaisetkin kävivät yhtenä päivänä sillanpäätä pommittamassa. Paavonkin yksikön piti ampua sulkua, jotta vihollinen pysyisi matalana ja pommittajat pääsisivät hyvin tulemaan. Osasto oli Vuosalmella sodan loppuun. Korsun tekeminen kovaan saveen oli työlästä ja sitä yritettiin tehdä jopa räjäyttämällä, mutta siitä ei mitään tullut. Paavo ehti yöpyä korsussa yhden yön, ennekuin lähti lomalle muutama päivä ennen aselepoa.

Syyskuussa Kevyt Patteristo 16 oli määrätty Räisälään leirille. Marssi suoritettiin ja teltat pystytettiin, mutta sitten tuli käsky takaisin asemiin. Suomalaisten osalta aselepo alkoi 4. syyskuuta, mutta puna-armeija jatkoi vielä seuraavaan päivään. Paavon mukaan Kevyt Patteristo 16 oli saanut armeijakunnalta tai päämajalta luvan ampua vielä 5. päivän aamuna yli yrittäviä vihollisia ja olikin ilmeisesti viimeinen vihollista jatkosodassa ampunut suomalainen yksikkö. 1. patterin päällikkö oli etulinjassa ja kertoi, kuinka ryssä vaan tuli päälle ja itsellä ei ollut lupa ampua. Vihollista oli sitten ajettu seipäiden kanssa pois omista asemista.

Lomalta paluu sujui Elisenvaaran kautta. Lomalle menossa olleet saman yksikön miehet kertoivat yksikön olevan Rikkilässä, johon piti mennä Simolan kautta. Omaa yksikköä vaan ei tahtonut löytyä. Paikalla kukaan ei tiennyt yksiköstä mitään. Kaikki yksiköt olivat tulossa pois rintamalta. Simolassa meni useampi päivä ja välillä yksikköä etsittiin Lappeenrannastakin. Sitten eräänä päivänä Simolan asemalla tavattiin oman yksikön luutnantti, joka sitten kertoi yksikön paikan.

Sotilaspassi kertooRikkilässä meni jonkin aikaa, kunnes tuli siirto Simolan asemalle. Asemalle piti vielä tehdä asemat. Asemalla odoteltiin myös pohjoiseen lähtöä. Jonkin aikaa siinä meni ja sitten tuli tieto, että tykistöä ei Lappiin viedä, koska sillat on tuhottu.

KTR 2

Miehiä ryhdyttiin vähän kerrassaan kotiuttamaan, mutta Paavolla kävi huonompi tuuri ja hän joutui -25 syntyneiden kanssa Luumäelle, jossa oli jonkin verran tykistön porukkaa. Yksiköksi tuli tuolloin KTR 2. Paavosta tuli hevosmies ja muonanajaja. Luumäellä oli myös miehiä, joilla oli rangaistus kesken ja joutuivat sitä vielä suorittamaan loppuun. Paavi kuljetteli muonaa heille ja omalle porukalle. Luumäellä meni joulukuun alkuun asti.

Luumäeltä osasto meni Taavettiin, jossa se lastattiin junaan ja matka suuntautui Turkuun. 1925 syntyneet jäivät sinne koulutukseen ja Paavonkin oli tarkoitus heitä kouluttaa, mutta Turussa oli niin paljon muuta työtä, että koulutus jäi vähiin. Suurin osa porukasta oli majoittuneena ”Pikku Berliinissä”, joka oli saksalaisten rakentama parakkikylä Pansioon mennessä. Osa oli Turun kasarmeilla, jonne oli myös sijoitettuna yksikön hevoset, joita iso osa porukkaa hoiteli.

Koulutukseksi jäi yksi ”tykkijumppa” ja yhden iltapäivän tutustuminen uuteen haaralavettitykkiin, josta Paavo ei muista oliko se Tampellan vai Boforsin tuotantoa. Koko muu aika meni muihin hommin. Maaliskuussa tuli sitten odotettu komennus siviiliin. Lopputarkastuksesta eräs saman yksikön alikersantti tuli arestiinpanomääräys kädessään. Hän ei ollut muistanut kertoa kaikkia sairauksia lääkärille. Krapulainen lääkäri laittoi Paavonkin passiin merkinnän ”erittäin sovelias jalkaväkeen”.

Nykyisin Paavo asustelee Leppävirralla Sarkamäen kylässä. Elämänura on mennyt maanviljelyssä ja metsätöissä omalla paikkakunnalla. Paavon yksiköllä on ollut paljon tapaamisia. Ensimmäinen tosin pidettiin vasta 40 vuotta sodan jälkeen. Kannaksella vanhoja taistelupaikkoja katselemassa Paavo on käynyt kahdesti.

HR

 

Paavoa haastateltiin 26.4.2011 sekä 30.8.2011

 

©2017 Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry - suntuubi.com