Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Viestimies Ilomantsissa

Kurikkalaisen Yrjö Haka-Riskun (synt.1925) elämässä asiat eivät aina menneet totutussa järjestyksessä. Kutsunnat olivat ennen rippikoulua ja sota ennen varusmiespalvelusta. Sotapalvelus vei Yrjön Erp 24:n viestimiehenä jatkosodan lopun taisteluihin Ilomantsissa.

Yrjön kohdalla sotaväki kutsui vuoden 1942 lopulla. Palveluspaikaksi määrättiin JV Koulutuskeskus 12 Rissalassa, jossa palvelus alkoi 14.10.1943. Vaikka moni kurikkalainen meni tykistöön, lähti Ykä jalasjärveläisten kanssa viestikouluun Järvenpäähän.

Viestikoulun jälkeen tie vei Jukolan motin kautta 14 D:n viestipataljoonaan Rukajärvelle Ontovaaraan. Viestipataljoonasta kävi määräys Erp 24:n täydennykseksi, sillä sieltä oli kaatunut kaksi viestimiestä. Asemasodan aikana toimintaan kuului paljon vikapartiointia pystykorvakivääri selässä. Vihollisella oli tapana katkoa linjoja ja jäädä kyttäämään vikapartioita. Yleensä vihollisen tarkoitus oli ottaa miehet vangiksi. Vangiksi joutui jopa pari paketteja tuomassa ollutta lottaa. Rukajärven suunnalla oli yleensäkin suuri partiovaara. Matka Lieksasta, jonka kautta joukot kulkivat lomalle, oli pari sataa kilometriä.

Sodan raakuuteen ja erityisesti vankien kovaan osaan Yrjö oli tutustunut jo ennen omaa sotapalveluaan. Yrjön kolme sotaa käynyt isä kotiutettiin sodasta vuoden 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen, mutta hän joutui työpalvelukseen rakentamaan Sallan rataa. Ykä lähti viemään isälleen eväitä Mäntyvaaraan ja eksyi vahingossa sotavankileiriin. Jäätyään muutamaksi kuukaudeksi sepän sälliksi ratatyömaalle, hän joutui todistamaan vankien nälkää. Vangit yrittivät jopa mennä huussin alle syömään ruoan toiseen kertaan, vaikka se oli kiellettyä ampumisen uhalla. Ampumisia Yrjö ei nähnyt, mutta vankeja kuoli silti. Hautana oli talvella vain avoin monttu, johon vainajat heitettiin.

14 D oli koostettu kainuulaisista ja pohjoiskarjalaisista, eikä siellä ollut ennestään tuttuja. Pohjalaisia ei ollut kuin jalasjärveläinen eläinlääkintäylikersantti esikuntakomppaniassa, muut olivat itäsuomalaisia. Pohjalaisia ei kuitenkaan vieroksuttu, mutta omia miehiä mielellään hieman suosittiin ja hankalammat hommat annettiin vieraammille.

Kuukauden asemasodan jälkeen Erp 24 siirtyi Ilomatsiin osaksi osasto Partista. Osasto Partinen osallistui Ilomatsin mottitaisteluihin kenraalimajuri Raappanan johtamissa joukoissa. Raappanan tarkoituksena oli eristää molemmat hyökänneet puna-armeijan divisioonat omiin motteihinsa. Erp 24 eteni Porajärven tietä vihollisen selustaan 30.7.1944 katkaisemaan huoltotietä ja osallistui Vellivaaran motittamiseen. Tietä katkaistaessa paikalle tuli suuri vihollisen hevosvetoinen huoltokolonna. Suomalaiset avasivat tulen hieman liian aikaisin, jolloin Yrjön kirgiiseiksi arvelemat hevosmiehet vetivät puukoilla valjaat poikki ja pakenivat ratsastaen paikalta. Ilmeisesti harjoiteltu kuvio. Vastaavassa tilanteessa suomalaiset olisivat painuneet ojiin ja ryhtyneet taistelemaan.

Tiukkakin paikka kohdalle sattui taisteluiden alussa. Motin kehittelyvaiheessa kaikki oli vähän sekaisin. Puoli joukkuetta vihollisia meni läheltä ja pelkällä kiväärillä aseistautuneen Yrjön ei auttanut muuta kuin olla hiljaa puskassa kusiaispesän vieressä ja jännittää pesän asukkaiden juostessa jalkoja pitkin. Tuossa tilanteessa kivääri olisi ollut vain itsemurha-ase. Taistelun alussa pataljoonana komentajana oli majuri Karkama, joka kuitenkin haavoittui taistelun alkuvaiheessa. Tilalle tullut kapteeni Paronen nimettiin taisteluiden jälkeen Mannerheim-ristin ritariksi.

Yrjönkin joukoista muutamia sotilaita liittyi käpykaartilaisiksi. Joukot olivat hajallaan, joten jotkut tuumasivat piilotella pahimman ajan. He jäivät kuitenkin kiinni ja tuomioita jaettiin kuudesta 12 vuoteen. Ketään ei kuitenkaan ammuttu. Mottien lauettua vihollinen jätti jälkeensä paljon raskasta kalustoa.

Taisteluiden laannuttua Erp 24 siirrettiin takaisin Rukajärven suunnalle. Matkan varrella Lieksassa Ykä lähti katselemaan kauppalaa ja päätyi saattamaan erästä tyttöä junaan. Saatilla meni aamuun asti. Aamulla oli kuitenkin lähdettävä takaisin, mutta paikalle ehtikin konnari ja luutnantin vetämä partio. Ei löytynyt lomalappua, matkalippua ja tuntolevykin oli repussa. Yrjö selitti kuinka asiat olivat ja partio uskoikin, mutta joutui kuitenkin ottamaan Ykän vangiksi. No ei Ykä koppiin joutunut, mutta ei häntä ihan suoraan vapautettukaan. Paluu yksikköön tapahtui kahden konepistoolimiehen saattelemana. Luvattu kahden viikon lepo Rukajärvellä lyheni viikoksi, kun joukko lähetettiin Kiimasjärvelle, jossa osasto oli rauhan tullessa.

Sodan aikana nuorilla naimattomilla miehillä oli hieman helpompaa olla, kun ei ollut perhe mielessä. Nuoret miehet saattoivat olla hieman uhkarohkeitakin. Yrjön serkku Erkkikin oli vapaaehtoisena ja ensimmäisenä joka paikassa aina kaatumiseensa saakka. Monesti lepohetket ja toimettomuus olivat vaikeita, kun ajatukset karkasivat kotiin ja siihen, mitä on tulossa. Kun tilanne oli päällä, ajatukset ja pelko jäivät taka-alalle.

Aselevon tultua Yrjö oli vartiossa sateessa, kun venäläiset ja suomalaiset herrat juopottelivat. Taisteluiden päätyttyä ensimmäisenä päivänä marssittiin 52 kilometriä. Repolassa järjestettiin paraati. Vaikka takana oli pitkä ja raskas marssi, kun soittokunta oli vastassa, niin jalka nousi. Matkan aikana Yrjön varustus keveni pois heitetyillä patruunoilla.

Sodan jälkeen alkoikin sitten varusmiespalvelus. Palveluspaikkana oli Kontiolahti ja yksikkönä JR3. Touhu oli vuoden palveluksen aikana melko kuritonta. Edes komentajana ollut everstiluutnantti ei ollut nähnyt moista.

Varusmiespalveluksen päätyttyä Yrjö palasi Kurikkaan ja edessä olivat uudet haasteet siviilipuolella. Haastetta riittikin Muhoksen voimalaitoksella, sorvarina, rakennustöissä, maanviljelijänä ja kuuden lapsen isänä.

Yrjö ja vaimonsa Anni. Anni toimi sodan aikana pikkulottana.

 

HR

©2017 Tourulan Kivääritehtaan Perilliset ry - suntuubi.com